tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kaksi pitkään kypsyteltyä

Yhden vyyhdin pitkulainen Leda-huivi, selkeä ohje ja hyvät kaaviot, ihanaa lankaa ja hyvät puikot. Kaikki ainekset koossa parin illan tv-työhön. Hyvin onnistui väliaikainen aloitus, myös silmukoiden poiminta ja keskikohdan "salmiakit" symmetrisiksi. Muttei kumminkaan mennyt niinkuin Strömsössä, vaikka punnitsin langan tarkkaan puoliksi: loppui mokoma kesken jälkimmäisen pään päättelyissä, juuri vähää vaille. Purkaa olisi pitänyt yksi mallikerta molemmista päistä ja toisen pään päättely, en viitsinyt. Onneksi tyttären opiskelumatkojen varrelle osuu Vuorelman tehtaanmyymälä ja sieltä sai myös 50-grammaisen "puolivyyhdin", josta kului kokonaista 6 grammaa harmaata Satakieltä. Menihän siinä ihan 25 minuuttia lopun hännän neulomiseen ja päättelyyn. Pyykkikoneeseen uintiretkelle, puuvillalankaa pingotusavuksi, reipaskätinen pingotus ja lopputulos on aika mainio. 28 x 175 cm hillitynharmaa asustehuivi.

Toinen kypsytelty olikin terveysjuttu. Pitkään olen miettinyt kuppaukseen menoa. Lopulta sain aikaiseksi, varasin ajan hiihtolomaviikolleni. Pakkasaamun mittari näytti reilusti 15 astetta. Ennakko-ohjeena oli juoda runsaasti vettä jo ennen hoitoon tuloa, niin tein. Hoitohuoneen puulämmitteinen sauna oli juuri sopivan lämmin. Sain löylytellä vajaan vartin, jalat muurahaiskylvyssä. Perinteiset sarvet olivat vaihtuneet muovisiin kumipallollisiin imukuppeihin, kuppauskirveet tulivat suoraan pirtukylvystä. Puolisen tuntia meni "sarvet selässä", parhaiten "pahaa verta" lähti jumittuneimmista kohdista, hartioista ja vasemmasta polvenseudusta, joka kiukustui edellisviikonvaihteen yösoitoista. Pukuhuoneessa odotti lautasellinen pikkusuolaista ja iso kivennäisvesipullo, jotta saatiin suolatasapaino takaisin kuntoon. Loppupäivä meni nestetankkauksessa ja hissuksiin, olo oli kyllä mukava, keveämpi. Kevyt ja energisempi oli jatkui seuraavana päivänä. Polvi taipuu ilman kipua. Suosittelen!
Kiitos kolmiohuivi- ja pipokommenteista! Aurinko sanoi tänäänkin, että kesäisempiä lankoja pitää nyt oikeasti etsiä puikoille :)

9 kommenttia:

  1. Määkin tahon kupattavaksi. Pitääkin ottaa selville lähin kuppari ja pyytää vaikka äitienpäivälahjaksi.

    VastaaPoista
  2. Kiva huivi. Otan mallin "ylös".

    VastaaPoista
  3. Todella herkullisen kaunis huivi.
    Kiitos ohjeen linkityksestä!
    Tallessa on nyt minullakin :)

    VastaaPoista
  4. Kaunis huivimalli, varsinkin nuo koristeelliset päät. Langan loppuminen kesken tuntuu olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus, ainakin minun kohdallani. Aina joku ratkaisu kyllä löytyy.

    VastaaPoista
  5. Upea huivi, pitää laittaa ohje korvan taakse:)

    VastaaPoista
  6. Kaunis huivi...luonnollisesti, mutta tuo kuppaus. Ei ihan läpihuutojuttu sekään, minulle tulee ajatuksesta aina jotenkin pelottava olo. Syytä en tiedä, mutta epäilen lapsena kuulemiani kauhutarinoita :(
    Silloin (kauan sitten) oli tapana pelotella lapset kilteiksi.

    VastaaPoista
  7. Hihhih mikä kuva ;D Mä oon miettinyt ihan samaa, mutta en vielä oo päässyt niin pitkälle, samaisen kupparin käsittelyssä oon kyllä käynyt muuten useasti, viimeksi olin turvehoidossa ja oli sekin ihanaa :) Vielä kun tämä hoitaja on muutenkin niin ihana ihminen :) Ehkäpä mäkin joku päivä menen poistattamaan pahaa verta...

    VastaaPoista