keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ihanuuksia taas SNYltä!

SNY oli jälleen keräillyt ihanuuksia pakettiin. Tyttäret huhuilivat heti kotiin tultua, että "Tääl on sulle paketti - SNYltä!"


Kaksi kerää Schachenmayr Wash + Filz -lankaa, yksi vyyhti ihanaa käsinvärjättyä lankaa (Sypressin värjäämää)


Kaksi vanhempaa numeroa Suuria Käsityölehtiä, nyt olivat vuosikertaa 1978. Tyttärien kanssa niitä selattin, löytyi monta puikoille, koukulle tai ommeltavaksi haaveiltavaa mallia!

Vielä oli pientä eläinkuviollista purtavaa vähän kaikille: pääsiäismunia, tuliaislakuja ja blogikissa Pörrölle ihan omat herkkupatukat. Paketin kissan ilme oli ihan identtinen meidän herran kerjäyskatseen kanssa :D Pääsiäistipunen oli tällä kertaa vihreä. Ja kortti Halosen maalaus hiihtäjistä.

Oikein ihania kaikki! Jotain samantapaista pikkupajan villalankavärjäystä olen aika äskettäin jossakin päin netissä ihaillut. Wash+Filzejä olen Coconutissa käynyt kuolaamassa jo viime syksynä, onnistuin ihme kyllä jättämään hyllyyn silloin. Karkit yritetään säästää lähemmäs pääsiäistä...

Nyt on tuo ihana vyyhti jo kerittynä, uudet kotiritarin vanhan mallin mukaan tekemät kerinpuut toisella ihan oikealla vyyhdillä (eka oli SNYltä saatu Malabrigo Autumn Colors) testattu ja oikein hyviksi todettu. Toimii mainiosti alkuvuodesta ostetun kerijälaitteen kanssa. Taitaa tästä olla tulossa Traveling Woman, joka on to-do-listalla ollut jo jonkin aikaa. Malabrigo pääsee Colonnade-huiviksi, oliivisävyä varmaan yksiväriseen osuuteen, kunhan löydän jostain matkan varrelta Malabrigo-kaupan. Tässä nyt Keisarin malja -teetä (SNYn lahjomaa sekin) nautiskellen pohdin, josko jo huomenna bussimatkatyöksi jompaa kumpaa.

PS. kuvat otettu ja lähetetty Picasaan testikäytössä olevalla HTC Hero -puhelimella, ihan näppärältä vaikutti. Tältä osin voi testiraporttiin laittaa hyvä-merkinnät. Päivällä varmaan saa valoisampia kuvia. Joku päivä vielä löydän toiminnon, jolla saa myös puhelinkuvat pienennetyksi ja käännetyksi "oikeinpäin", siis suoraan puhelimesta.

1 kommentti:

  1. Ole hyvä! Mukava, jos lankavalinta onnistui! Seuraavat langat olen jo hankkinut, ja niiden kanssa olen vähän huuli pyöreänä. Noh..

    Ihania huivimalleja - varsinkin tuo Travelling lady jäi kutkuttamaan.
    terv. SNY

    VastaaPoista