Joentaan kylän puolustusvarustus
Oheiset tekstit ovat Kittilänmäellä tauluissa. Museovirasto on tarkistanut linnoituksia koskevan tekstin.
Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Lopen Joentaan kylässä
Venäjän pääkaupungin Pietarin puolustussuunnitelmissa 1910-luvulla pelättiin Saksan armeijan maihinnousua. Koska Suomen puolustuksen todettiin sitovan liiaksi joukkoja, päädyttiin suunnitelmassa rannikon linnoittamisen lisäksi maalinnoitusten rakentamiseen.
Demilitarisoitu Ahvenanmaa ja Suomen sisäosat linnoitettiin ja puolustus suunniteltiin siten, että armeija vetäytyisi viivyttäen Kaakkois-Suomeen, jolloin Venäjältä olisi jo saatu lisävoimia vastahyökkäykseen. Suomen sisäosiin linnoitukset rakennettiin järvialueiden kapeikkoihin ja tärkeiden teiden ja rautateiden suojaksi.
Kenttälinnoitukset eivät muodostaneet mitään katkeamatonta linjaa, mutta käytännössä liikennesolmujen kohdalle rakennetut linnoitukset voidaan jakaa kolmeen Suomen halki kulkevaan puolustuslinjaan.
Ensimmäinen puolustuslinja kulki Nurmeksesta Kuopion ja Ähtärin kautta Tampereen seudulle ja sieltä Urjalan kautta Lohjalle päättyen Inkooseen. Tampereen ja Lopen välinen alue oli linnoitettu kaikkein lujimmin.
Toinen puolustuslinja lähti pohjoisesta Enosta Joensuun ja Savonlinnan kautta Mikkeliin, josta se jakaantui kahteen haaraan.
Kolmas puolustuslinja oli varustuksen takaraja, johon Pietaria puolustavan armeijan oli viimeistään pysäytettävä etenevä vihollinen. Puolustusasemat suunniteltiin linjalle Ihalanjoki-Elisenvaara, Jääski-Juustila-Viipurin maalinnoitus.
Linnoittamisen taustaa
Lopen Joentaan kylän varustukset ovat osa laajempaa puolustusvarustussuunnitelmaa, jonka Venäjän armeija rakensi vuosina 1914 – 1917 Pietarin kaupungin suojaksi. Venäjä oli vuonna 1905 Japania vastaan käymässään sodassa menettänyt lähes koko laivastonsa. Venäjän ja Saksan välisen tilanteen kiristyttyä venäläiset pelkäsivät saksalaisten maihinnousua ja hyökkäystä Suomen kautta Pietariin. Sen tuloksena he päättivät korvata Itämeren puuttuvan laivaston maalinnoitteilla, joiden rakentaminen aloitettiin vuonna 1914 eri puolelle Suomea puolustuksellisesti edullisiin maastokohtiin ja tienristeyksiin. Linnoitustöitä jatkettiin yleisesti Venäjän maaliskuun vallankumoukseen 1917 saakka, idässä vielä helmikuuhun 1918.
Linnoituksia rakennettiin Suomenlahden ja Pohjanlahden rannoille sekä sisämaahan kahteen eri ketjuun. Koska sisämaassa oli kyettävä hidastamaan vihollisen etenemistä, jotta saataisiin aikaa vastahyökkäyksille, rakennettiin ensimmäinen vyöhyke linjalle Vihti – Tampere – Kuopio – Valtimo. Tähän vyöhykkeeseen kuuluivat mm. Loppi , Tammela, Janakkala ja Hämeenlinna. Toinen vyöhyke kulki linjalla Kotka- Mikkeli – Savonlinna ja kolmas Lappeenrannan länsipuolella. Joentaan linnoituksen tarkoituksena oli suojata Helsinki – Hämeenlinna maantien ja Jokiniemestä länteen, Vaasaan, suuntautuvan tien risteystä.
Linnoitustyöt suunnitteli Pietarin insinöörihallinto. Itse töitä johtivat paikalliskomiteat Venäjän armeijan sotilasinsinöörien ja upseerien johdolla kullakin linnoitustyömaalla. Linnoitusten rakentamisesta vastasivat aluksi venäläiset työkomennuskunnat ja sotavangit. I maailmansodan aiheuttaman laman vuoksi niitä jatkettiin paikallisin voimin työllisyystöinä, joista maksettiin suhteellisen hyvin. Kaikkiaan on arvioitu linnoitustöissä olleen yli 100 000 henkeä. Vaikka linnoituksia rakennettiin arviolta useita satoja 82 kunnan alueella, eivät ne koskaan levinneet laajaan tietoisuuteen vuoden 1914 sotasensuuri-asetuksen vuoksi.
Linnoitusten rakenne
Linnoitusten rakentamisessa hyödynnettiin I maailmansodasta saatuja kokemuksia. Ne rakennettiin jalkaväen puolustusasemiksi, joihin liitettiin M/09 Maxim-konekivääripesäkkeitä (plintaaseja) sekä hajautettuja tykistön asemia. Varustuksia rakennettaessa huomioitiin ja hyödynnettiin maaston muodot tarkoin. Linnoituksiin kuuluu yleensä taistelu -ja yhdyshautoja, konekivääripesäkkeitä ammusvarastoineen, tykkiasemia ja kivettyjä tykkiteitä, luolia ja ammusvarastoja sekä miehistösuojia. Varustukset rakennettiin yleensä mäkien ja kukkuloiden päälle joko kaivaen tai kallioon louhien ja viimeisteltiin betonilla ja puurakenteilla. Varustuksia ympäröivä metsä hakattiin laajalti ja niitä kiersivät piikkilankaesteet. Vaikka Lopella oli kaksi patterilinnoitusta, toinen sijaitsi Launosissa, ne suunniteltiin tarvittaessa itsenäisesti toimiviksi.
Itse vallien seinämät oli vahvistettu hirsillä. Lisäksi osa erityisesti pelloilla kulkevista yhdyskäytävistä oli katettuja hirsillä ja turpeella. Vuoden 1918 jälkeen osa hirsistä purettiin rakennustarpeiksi ja osa lahosi paikalleen.
Joentaan kylän puolustusvarustus
Joentaan kylässä rakentaminen aloitettiin maaliskuussa 1916, jolloin kylään saapui venäläisiä sotilaita ja sapööri- eli rakennusjoukkoja. Venäläiset lähtivät kylästä kesäkuussa 1917. Esikunta viipyi vielä vähän pidempään. Venäläisiin linnoitusjoukkoihin kuului myös mm. kirgiisejä ja kiinalaisia sotavankeja. Myös monille paikkakuntalaisille patterityöt tarjosivat kaivattuja ansiomahdollisuuksia. Koska töistä maksettiin parempaa palkkaa kuin esim. maataloustöistä , oli vapaaehtoista työvoimaa saatavilla. Paikkakunnalla tämä vaikutti mm sen, että esim. kiireisinä maatöiden aikana ei työntekijöitä aina tahtonut saada pellolle ja muihin töihin.
Pääosa sotilaista oli majoitettuna Työväentalolla ja vanhassa meijerissä. Esikunta oli asettunut toimintansa lopettaneeseen Harrin kauppaan. Johtoportaaseen kuuluva kapteeni asui Launon kartanossa, puolalainen vänrikki Konkkalassa ja vääpeli Eskolassa. Naapuripitäjistä tulleita vallityöläisiä oli majoitettuna kylän eri taloissa. Vallityöläisten muonitukseen osallistui myös Hilda Saarinen, joka piti kahvilaa linnoitustyömaalla. Asiakaskunta muodostui pääasiassa suomalaisista työmiehistä, koska venäläisillä sotilailla ei ollut rahaa.
Joentaan linnoitusten kaivannot olivat yhteensä noin 2,5 km ja piikkilanka-aitaa oli noin 2,4 km. Korsuja, konekivääripesäkkeitä ja ammusvarastoja oli yhteensä ainakin 20.
Työtahti vallitöissä ei ollut kehuttava . Töitä valvovat venäläiset sotilaat laiskottelivat itsekin, mutta ei ollut työmiehilläkään erikoista kiirettä, koska päiväpalkka maksettiin joka tapauksessa. Kerrotaan, että hevosmiehet kuormia ajaessaan laittoivat laiskimman hevosen jonossa ensimmäiseksi, näin pysyi työtahti sopivana tai, että kasööri maksoi päiväpalkan lapioon nojaamisesta. tai, että mies, joka oli määrätty kirvesmieheksi metsätöihin, kävi viikon töissä eikä ollut edes kirves mukana metsässä. – Olihan hauskaa liiotella, koska näin saatiin tarinat mehukkaiksi.
Linnoitusten käyttö
Venäläisten rakentamia linnoituksia ei koskaan käytetty niiden alkuperäiseen tarkoitukseensa. Itsenäistymisen jälkeen maalinnoituslaitteet jäivät Sotasaaliskonttorille. Kesällä 1918 Suomen senaatti määräsi perustettavaksi toimikuntia, joiden tehtävänä oli selvittää linnoitustöistä maanomistajille koituneet taloudelliset vahingot.
Linnoitukset tänään
I maailmasodan aikaiset linnoitukset ovat tänään muinaismuistolain (295/63) suojelemia sotamuistomerkkejä, joihin ei saa kajota ilman lupaa.
Lähteet
- Lagerstedt, J. & Saari, M. 2000. Krepost. Sveaborg – Helsingin maa- ja merilinnoitus ensimmäisen maailmansodan aikana, www.novision.fi/viapori
- Maaherran asettama toimikunta. Hannu Pirttilä, 1997, Lopen pitäjän Joentaka – kuulujen käräjien ja Kiven Krouvin kotikylä
