Papit ja pappilat
Loppi on ollut vuodesta 1549 vuoroin Janakkalan ja Vihdin kappelina sekä itsenäisenä seurakuntana vuodesta 1632. Tätä kirjoitettaessa Lopen Seurakunta kuuluu Tampereen hiippakuntaan ja Janakkalan rovastikuntaan. Seurakunnan jäsenmäärä 31.12.2005 oli 7114.
Seurakunta on 3-pappinen. Kirkkoherra, lääninrovasti Raimo Nisosen eläkkeelle lähtöjuhla oli 8.4.2007. Kirkkoherran sijaisena toimi kappalainen Ilkka Juote toukokuun loppuun. 1.6.2007 kirkkoherran virkaan astui Tuomas Hynynen. Seurakuntapastorin virassa on naispappi Laura Launiala.
Pappila vanhalla kirkolla myyty yksityiskäyttöön. Kappalaisen virkatalo Kittilä Joentakana myytiin yksityiseen käyttöön vuonna 1996.
”Näistä tiedoista voit poimia oman tarinasi ryhmille kerrottavaksi”
Vuosi 1865 oli rajapyykki koko maan seurakuntien aseman kannalta! Kunta ja seurakunta erosivat toisistaan. Ero merkitsi siirtymistä yhteiskuntaan, jossa kirkolla oli lähinnä vain uskonnollinen tehtävä. Ennen kunnan ja seurakunnan eroa vallinneen vanhaluterilaisuuden ja kirkollisen yhtenäisyyskulttuurin aikana kristillinen tapa monin tavoin vaikutti kansan elämässä ja kristillisyyden noudattaminen koettiin tarpeellisena ja välttämättömänä. Seurakuntalaiset kävivät ahkerasti kirkossa. Lopella kunnan ja seurakunnan tehtäväjako selkiytyi vuonna 1870, ainakin pääosiltaan. Asenteet seurakuntaelämää ja hengellistä elämää kohtaan ”maallistuivat” vuosisadan lopulla.
Elämä Lopella oli kuitenkin edelleen hyvin pappiskeskeistä. Loppi oli ns. konsistoriaalinen seurakunta, joten tuomiokapituli nimitti pappisvirkoihin Lopelle vaaleissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan. Ns. imperiaalisiin seurakuntiin keisarilla oli oikeus nimittää papiksi haluamansa ehdollepantu, vaaleissa saaduista äänimääristä riippumatta. Lopen seurakunta kuului hallinnollisesti vuoteen 1897 Turun hiippakuntaan, mutta siitä alkaen Porvoon hiippakuntaan. Vuonna 1923 siirrettiin tuomiokapituli Tampereelle ja muodostettiin Tampereen hiippakunta.
Loppi kuului Raaseporin itäiseen rovastikuntaan, vuodesta 1923 lähtien Loppi yhdistettiin Lohjan rovastikuntaan. Nykyisin Loppi kuuluu Janakkalan rovastikuntaan.
Pappilan päärakennus oli rakennettu 1799 ja se sijaitsi ryhmäkylässä vanhankirkon vieressä vastapäätä tien toisella puolella olevaa Pietilän taloa. Päärakennuksessa sijaitsi kolme kammaria, sali ja keittiö sekä pihapiirissä useita ulkorakennuksia. Tulipalo tuhosi pappilan vuonna 1832. Uusi pappila päätettiin rakentaa palon jälkeen Isoturtin mäelle ryhmäkylän ulkopuolelle n. 700 kyynärää länteen päin pappilan vanhasta paikasta. Pitäjäläiset sitoutuivat rakentamaan sinne uuden päärakennuksen. Asuinrakennus 38 kyynärää pitkä, 16 kyynärää leveä ja 9 kyynärää korkea valmistui vuonna 1835. Lopen seurakunnan taloudelliset edellytykset olivat hyvät, sillä papiston virkataloissa oli metsäpinta-alaa lähes 1000 ha. Seurakuntatyön johdossa olivat kirkkoherrat. Papiston palkkaus perustui 1800- luvun puolivälin jälkeen edelleen siihen suostumukseen, jonka seurakuntalaiset olivat tehneet 23.2.1729, joka oli uudistettu rovastintarkastuksessa vuonna 1733. 1820 -luvun alussa sai kirkkoherra palkkaa tähän palkkaussääntöön perustuen seuraavasti:
Ns. kolmannysjyviä kirkkoherra sai n. 75 tynnyriä vuodessa, jolloin säterirusthollit antoivat yhden tynnyrin viljaa, puolen manttaalin tai sitä suuremmat talot 15 kappaa sekä puolen manttaalin ja sitä suuremmat talot 10 kappaa viljaa. Torpparit ja karjaa pitävät mökkiläiset voi- ja karjakymmenyksiä, mutta ei kuitenkaan viljaa. Karjattomat torpparit ja muut heidän vertaisensa maksoivat pääsiäisrahaa 24 kopeekkaa vuodessa. Lisäksi kirkkoherra sai seurakuntalaisilta vapaaehtoisia lahjoja kuten lihaa, talia, pellavia… toimituksista kuten hautaamisesta, naisten ”kirkkoon ottamisesta”. Kappalainen ei nauttinut muita palkkaetuja kuin viljaa, jota hän sai 42 tynnyriä 28 kappaa. Hänelle maksoivat puolen manttaalin talot viljaa puoli tynnyriä ja sitä pienemmät talot 10 kappaa. Sekä kappalaisella että kirkkoherralla oli vielä virkatalonsa. Myöhemmin maakauppiaatkin maksoivat papistolle siten, että kirkkoherralle maksettiin 12 kappaa ja kappalaiselle 10 kappaa.1885 papistolle maksettiin vielä tämän vanhan palkkaussäännön mukaan. Papiston vanha palkkaustapa oli Lopellakin ”sopimattomaksi tunnustettu ja tuomittu” ja se oli alituisena riidan aiheena seurakunnan ja papiston välillä.
Palkkaus uudistettiin keisarillisella asetuksella vuonna 1886, senaatti vahvisti Lopen palkkaussäännön 1892. Palkan maksaminen luonnontuotteina kuitenkin säilytettiin. Tilallisten, torpparien, liikkeenharjoittajien maksujen jälkeen kappalainen sai rahaksi mitattuna vain puolet kirkkoherralle maksetusta palkasta.
Rahapalkkaan siirryttiin Suomessa 1922, jolloin säädettiin uusi palkkauslaki. Nyt erotettiin toisistaan papille jäänyt pappila ja seurakunnan virkatalo. Lopella uuteen palkkaustapaan siirryttiin 1927. Kirkkoherran virkatalon maat otettiin 24,4 hehtaarin osuutta lukuun ottamatta seurakunnan haltuun. Kirkkoherran ja kappalaisen palkan ero pienentyi huomattavasti. Esim. 1935 kirkkoherra sai 54 000 mk vuodessa ja kappalainen 36 000 mk.
Vastuu kansanopetuksen hoidosta oli kirkolla ja näin ollen papistolla. Lukutaidon kuulustelutilaisuuksiksi muodostuivat näin ollen kinkerit. Ellei lukea osannut, painettiin pörröisestä tukasta pää pöydän alle ja sylkäistiin perään. Kinkereillä suoritettiin myös väen huuto ja käytäntö jatkui 1930-luvulle asti.
Seurakunta toimi myös siveellisen elämän valvojana. Kylän vanhimmat valvoivat siveellistä tilaa ja antoivat papistolle selvityksiä kyseisestä asiasta. 1940-luvulla vielä valittiin kylän vanhimpia.
Kirkkoraati nuhteli riitaisia aviopareja yrittäen saada sopua aikaiseksi.
Sukupuolisiveellisyys ja raittiuden noudattaminen aiheuttivat huolta seurakunnassa.
Haureus ja juopottelu oli yleinen pahe kansan keskuudessa. Kirkkoherra Tuorin muistiinpanomerkintöjen perusteella loppilaisten suurin pahe oli vuonna 1892 ”yöjuoksu ja haureus”.
Pyhäkoulutyöllä on Lopella pitkät perinteet. Vuosina 1847 -1848 organisoitiin sunnuntaikoulut 22 lukulahkoon ja niihin määrättiin saapuvaksi kaikki lapset. Pyhäkouluissa toimi opettajina ”kristillisestä rakkaudesta” kussakin 3-4 talollista, jotka eivät saaneet työstään mitään palkkaa. Vuonna 1850 Läyliäisissä kävi sunnuntaikoulua peräti 70 lasta. Opettajat valittiin lukusilla.
Kristillinen nuorisotyö aloitettiin Lopella vasta 1920-luvun lopussa.
”Kaipasin tietoja varhaisemmilta vuosilta kirkkoherroista, mutta ilmeisesti oli vain kappalaisia, koska Loppi oli kappelina. Joku Teistä kurssilaisista voi antaa lisätietoja. Nämä alla esittelemäni kirkkoherrat löytyvät seurakuntasalin seinältä muotokuvina. Jokaisesta selvitän muutaman yksityiskohdan.”
Lopen seurakunnan kirkkoherroja olivat
Nils Berghäll (1810 -1823) perusti virkakautenaan Pappilaan useita torppia. Kuitenkin jälkeenpäin tuli todistettua, että torpista ei ollut mitään hyötyä, vaan ne olivat tuottaneet kaskeamalla vahinkoa Pappilan metsämaille.
Carl Henrik Strandbrg (1825 – 1835) lahjoitti seurakunnalle koulujyvästön 15 tynnyriä rukiilta v. 1935. Jyvästöä kasvatettiin niin suureksi, että sen vuotuisilla koroille voitaisiin palkata pappismies opettajaksi ja pitäjäläisille kuuluva osuus käytettäisiin koulutalon rakentamiseen. Kirkon rakentamishankkeen vuoksi pitäjänkokous ei lämmennyt ajatukselle.
Huom! Vastuu kansanopetuksen hoitamisesta oli kirkolla vuoteen 1860-luvulle asti.
Fredric Elers (1836 – 1852) Hänen aikanaan Lopelle kylvettiin evankelisuuden siemenet.
Elers oli evankelisen liikkeen isän Hedbergin hyvä ystävä. Evankelisuus julistaa objektiivista julistusta ja sakramentteja uskonelämän perustana.
Kunnan ja seurakunnan eron tapahtuessa Lopen kirkkoherrana oli Karl Fredrik Abelard von Qvanten (1854 -1867). Hän oli uudistusmielinen pappi, joka ymmärsi kunnallishallinnon perustamisen suuren merkityksen. Vuonna 1866 kirkkoherra toisen vaimonsa Edla Johannan kanssa lahjoittivat Lopen Seurakunnalle Heikkilän rälssitilan puustelliksi opettajalle ylhäisemmän kansakoulun perustamista varten Josef Pälsin kehotuksesta. Alkuopetus mm. sisäluku ja ”luvunlasku” ei tuolloin kuulunut kansakoulujen tehtäväpiiriin, vaan jäi edelleen kirkon hoidettavaksi ”kiertokoulujen” muodossa. Vuosikymmenien ajan rippikoulu kiertokoulun ohella jäi ainoaksi opiksi valtavähemmistölle. Pitäjäläiset ottivat tilalahjoituksen kiitollisuudella vastaan ja sitoutuivat saamaan aikaan kansakoulun Heikkilän tilalle. Koulu avattiin 7.10.1867. Rovasti von Qvanten toimi koulun johtokunnassa.
Kirkkoherraksi valittiin Henrik Erland Brander (1868 – 1875), joka oli Qvantenin tavoin evankelisen liikkeen vakaumuksellinen kannattaja. Brander tunsi itsensä vain Jumalan sanan palvelijaksi. Maailmaan nähden hän oli jyrkkä ja jopa ahdasmielinen. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta Lovisa Vilhelmina Fredriksonin kanssa syntyi poika Hjalmar Gabriel 17.10.1864, myöhemmin senaattori H. G. Paloheimo, joka isänsä muuttaessa Lopelle oli neljä vuoden vanha.
August Saxelin (1877 – 1890) oli seurakuntalaisten rakastama ja arvossa pidetty henkilö Lopella. Hän otti uhrautuvasti osaa myös maalliseen toimintaan. Hän vaikutti merkittävästi Lopen Säästöpankin perustamiseen ja toimi sen johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa kanssa.
28.5.1980 Lopen kirkko paloi salaman sytyttämänä perustuksiaan myöten, palovakuuttamatta.
V. 1881 lähtien kerättiin manttaalilta 200 mk kirkon rakennuskassaan sekä kirkkoa varten kunnallisverotuksen äänien mukaan 2 mk/henkilö. Tyttäret ja pojat joutuivat maksamaan myös. Aviovaimot olivat maksusta vapaat. Kunkin ripille käyvän miehen tuli tehdä yksi päivätyö työmaalla ja hevostyöpäiviä neljä päivää manttaalilta.
Vuosina 1984 – 1987 kannettava maksu oli puolet pienempi manttaalilta eli 100 mk. Kytäjällä tehtiin kirkkoa varten 827000 kpl tiiliä. Kirkon suunnitteli Konstantin Kiseleff. Kirkko vihittiin käyttöönsä 16.10.1887. Kirkko palovakuutettiin 20 vuodeksi, mutta vuoden 1907 jälkeen se oli vakuuttamaton.
Juho Henrik Foudila (1890 – 1918) valittiin kirkkoherraksi 93,7%:n äänimäärällä vuonna 1890. Hän oli toiminut Lopen kappalaisena vuodesta 1885 lähtien. Foudila muutti nimensä Juho Heikki Tuoriksi vuonna 1906. Hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Lopella toimi vain kaksi kiertokoulua. Hämeenlinnan piirin ylitarkastaja valitti vuonna 1905 Suomen koulutoimen Ylihallitukselle, että lukutaito Lopella kansakouluihin tulevilla lapsilla oli monilla vajavainen. Useat lapset tullessaan kansakouluun eivät osanneet kirjaimia tai numeroita. Vuoden 1893 kansakouluasetuksen mukaan lasten kansakouluun tullessaan tuli osata lukea sisältä puhtaasta. Näin ei lukutaito Lopella toteutunut. Kirkkoherra Tuori antoi asiasta selvityksen Porvoon Tuomiokapitulille perustellen seurakunnan ja kunnan suurilla menoilla, ettei kiertokouluja ollut perustettu enempää. Asia lähti etenemään. Vuodesta 1916 lähtien Lopella oli 4 kiertokouluopettajaa, joilla kullakin 5 opetuspiiriä eli yhteensä 20.
Tuori osallistui Heikkilän koulun johtokuntatoimintaan 20 vuoden ajan sekä monissa tilapäisissä kunnallisissa toimikunnissa mm. kunnantalon, kunnansairaalan sekä useiden kansakoulujen perustamista varten asetetuissa toimikunnissa. Pappilan hän teki huomattavaksi viljelystilaksi raivauttamalla lisää viljelysmaata. 1.11.1914 vakuuttamaton Lopen kirkko paloi. Sairaana oleva kirkkoherra surmattiin pappilassa sänkyynsä ampumalla 4.2.1918 loppilaisten punakaartilaisten toimesta.
Kirkonkokous oli myöntänyt kirkon palon jälkeen v. 1915 kirkonisännälle edelliseltä vuodelta tili- ja vastuuvapauden. Kirkkoherran kuoleman jälkeen korkein oikeus katsoi vuonna 1922 näin kirkkoherran yksin vastuulliseksi vahingosta ja määräsi lesken Edlan korvaamaan seurakunnalle 66 666 mk. Lopen kirkkovaltuusto päätti, että korvaussumma todella perittäisiin rouva Tuorilta. Nuijantalo oli väliaikaisena herranhuoneena paikkoja oli n. 600:lle.
Arvid Wallenius (1919 – 1925) oli pidetty ja sivistynyt kirkkoherra. Hänen aikanaan rakennettiin kirkko uudestaan. Rakentaminen lykkääntyi korvausasiain päätöstä odotellessa. Kirkkoherra asetettiin virkaan uuden kirkon vihkitilaisuudessa 19.3.1921 Porvoon hiippakunnan piispan Jaakko Gummeruksen toimesta. Maaliskuussa 1923 kirkonkellot soivat yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa kirkko vakuutettiin täydestä arvostaan. Kirkko oli 6. kirkko Lopen 300 -vuotisen historian aikana.
K. V. Elovaara toimi väliaikaisena kirkkoherrana vuonna 1926 siirtyen Lopelta Rengon kirkkoherraksi. Vuonna 1926 Kangasalan urkutehtaalta hankittiin 21-äänikertaiset urut.
Emil Ferdinand Aarnio (1927 – 1941) edusti vanhanajan pappistyyppiä voimakkaine saarnoineen.
Tullessaan Lopelle hän oli jo 51 vuotias ”vanhan polven mies”. Hänestä tuli rovasti 1930 ja lääninrovasti vuonna 1933. Kirkkoherra Aarnion aikana rippikoulut olivat tiukkoja. Pääsyvaatimuksena oli koko kristinopin ulkoa osaaminen. Hylättyjen määrä oli yli 10 %. ”Heikkolukuiset” kävivät jopa rippikoulun Helsingissä, kuten seurakuntakertomuksessa todettiin.
Eipä ihme, että rippikoulu jäi elämänikäiseksi muistoksi. Kirkon alttaritaulun ”Vuorisaarna” maalasi taiteilija Kaapo Virtanen. Malleina olivat seurakuntalaisia.
Sodan jälkeen kirkkoherrat ovat olleet pitkäaikaisia, mikä on luonut edellytykset seurakuntaelämän myönteiselle kehittymiselle.
Aarne Auvinen (1943-1958) Toiseksi Lopen pappisvaalissa tuli kirjailija Lauri Pohjanpää.
Olavi Halme (1960 -1972) oli pitkäaikainen ja arvostettu ”vanhan ajan” kirkkoherra paikkakunnalla. Olivat Lopellaeläkkeelle siirtymiseensä asti.
Teuvo Vähäkylä (1969 -1973), jotka vuodetkappalaisena Kittilän pappilassa Joentakana.
(1973 -1997) kirkkoherra, rovasti ja lääninrovasti. Neljä tytärtä. Puoliso HeleAnnelilla voimakas vaikutus partiotoiminnan kehittymiseen Lopella. Jäi eläkkeelle v.1997 ja muutti asumaan Raisioon.
Raimo Nisonen (1997 – 2007). Koko perhe on erittäin musikaalisia. Lapset olivat jo ”maailmalla” Nisosten muutettua Riihimäeltä Lopelle. Puoliso Riitta oli opettajana Riihimäellä. Erittäin pidetty ja arvostettu kirkkoherra Lopella. Eläkkeelle lähtöjuhlaa vietettiin 8.4.2007. Asettuvat asumaan Karkkilaan.
Tuomas Hynynen (2007-) astuessaan virkaan 1.6.2007 hän on 28 vuotta vanha kirkkoherra, joka on opiskellut teologiaa myös Englannissa. Hän suoritti teologian maisterin tutkinnon vuonna 2002 Helsingin Yliopistossa. Hän opiskelee myös teknillisessä korkeakoulussa. Työyhteisön hyvinvointi ja toimivuus olivat erityiskysymyksiä, jonka vuoksi hän halusi kirkkoherraksi. Pappilaan Lopelle siirtyi raskaana oleva Essi-vaimo ja kolmivuotias Aura-tyttö.
4.-5.2.07 pidetyn vaalin perusteella Tuomas Hynynen sai 380 ääntä, Ulla Rosenqvist 204 ääntä ja Sirpa Viherä 67 ääntä. Äänestysprosentti oli 12,4 %, 652 ääntä.
Ahoniuksen jälkeen Joentaan pappeja olivat
Vuonna 1870 tehtiin seurakunnassa päätös uuden pappilan rakentamiseksi Kittilän mäelle.
Kristian Uusitalo myi tarkoitukseen sopivan 29 kyynärän- n. 18 metriä pituisen rakennuksen 350 markan hinnasta. Rakennuksen vastaanottotarkastus oli vuonna 1871.
Uuden pappilan ensimmäinen isäntä oli Lauri Palonen (1871 -1875), Johannes Ilmanen ( 1879-1884), Juho Foudila (Tuori) (1885-1891) ja Johan Kullberg (1892-1900).
Vuodesta 1901 vappuna alkoi Kittilässä pitkä ja vakaa aika. Kappalaiseksi ja kylän omaksi papiksi tuli Bror Arthur Rudolf Dahlgren. Virkakausi jatkui 1940-luvulle asti. Sivi Dahlgren ”pastorska” oli perustamassa mm. Lotta Svärd-yhdistystä. Dahlgrenista on taltioitu terävä kommentti Lopen pommitussunnuntaista 14.1.1940. Joentaan paimen jatkoi kirkossa alttaritoimitusta, vaikka pommit ei ole kukaan muu kuin Molotov ajanut pois alttarilta”, tokaisi Dahlgren myöhemmin. Dahlgren ajoi innokkaasti rukoushuoneen rakentamista Läyliäisiin. Pastori Dahlgren oli kunnioitettu pappi, vakavamielinen ja syvästi uskonnollinen. Musiikinharrastus oli lähinnä sydäntä. Hän kuoli 1943.
Kappalaiseksi tuli 1945 Kari Porra suoraan sotilaspapin tehtävistä. Virkaanastujaisista on Kittilän mäeltä muistikuva. Piispa Elis Gulin oli yöpynyt Kittilässä ja kun aamulla oltiin lähdössä kirkkoon, vihittävä pastori ihmetteli, miten kärryille sovitaan. ”Kyllä hyvin sovitaan. Sinä ajat, minä istun ja Aune tulee minun syliini.” Ja niin mentiin kirkolle, kertoo muistitieto. Kari Porra Aune-vaimonsa kanssa asui Kittilässä vuoteen 1954 asti.
Kittilän pappila myytiin yksityiseen käyttöön 1990-luvun toisella puoliskolla.
Paikallisoppaaksi Lopella, koonnut Mirja Peltovuori 9.4.2007
Seurakunta on 3-pappinen. Kirkkoherra, lääninrovasti Raimo Nisosen eläkkeelle lähtöjuhla oli 8.4.2007. Kirkkoherran sijaisena toimi kappalainen Ilkka Juote toukokuun loppuun. 1.6.2007 kirkkoherran virkaan astui Tuomas Hynynen. Seurakuntapastorin virassa on naispappi Laura Launiala.
Pappila vanhalla kirkolla myyty yksityiskäyttöön. Kappalaisen virkatalo Kittilä Joentakana myytiin yksityiseen käyttöön vuonna 1996.
Yleistä
”Näistä tiedoista voit poimia oman tarinasi ryhmille kerrottavaksi”
Vuosi 1865 oli rajapyykki koko maan seurakuntien aseman kannalta! Kunta ja seurakunta erosivat toisistaan. Ero merkitsi siirtymistä yhteiskuntaan, jossa kirkolla oli lähinnä vain uskonnollinen tehtävä. Ennen kunnan ja seurakunnan eroa vallinneen vanhaluterilaisuuden ja kirkollisen yhtenäisyyskulttuurin aikana kristillinen tapa monin tavoin vaikutti kansan elämässä ja kristillisyyden noudattaminen koettiin tarpeellisena ja välttämättömänä. Seurakuntalaiset kävivät ahkerasti kirkossa. Lopella kunnan ja seurakunnan tehtäväjako selkiytyi vuonna 1870, ainakin pääosiltaan. Asenteet seurakuntaelämää ja hengellistä elämää kohtaan ”maallistuivat” vuosisadan lopulla.
Elämä Lopella oli kuitenkin edelleen hyvin pappiskeskeistä. Loppi oli ns. konsistoriaalinen seurakunta, joten tuomiokapituli nimitti pappisvirkoihin Lopelle vaaleissa eniten ääniä saaneen ehdokkaan. Ns. imperiaalisiin seurakuntiin keisarilla oli oikeus nimittää papiksi haluamansa ehdollepantu, vaaleissa saaduista äänimääristä riippumatta. Lopen seurakunta kuului hallinnollisesti vuoteen 1897 Turun hiippakuntaan, mutta siitä alkaen Porvoon hiippakuntaan. Vuonna 1923 siirrettiin tuomiokapituli Tampereelle ja muodostettiin Tampereen hiippakunta.
Loppi kuului Raaseporin itäiseen rovastikuntaan, vuodesta 1923 lähtien Loppi yhdistettiin Lohjan rovastikuntaan. Nykyisin Loppi kuuluu Janakkalan rovastikuntaan.
Kirkkoherran pappila ja virkatalo
Pappilan torpparilaitos juontaa juurensa jo 1700-luvun loppupuolelta. Torpparien päivätyöt edustivat kirkkoherralle suurta työvoimaa. Isossa jaossa yhteensä 7/12 manttaalin suuruiselle pappilalle oli jaettu tiluksia kaikkiaan 2262 tynnyrinalaa 1 1/20 kapanalaa eli runsaat 1100 hehtaaria. Pappila oli jaon päätyttyä v. 1832 suurin kylän taloista lähes kaksi kertaa isompi kuin Lopen kylän toiseksi suurin tila Ilkko.Pappilan päärakennus oli rakennettu 1799 ja se sijaitsi ryhmäkylässä vanhankirkon vieressä vastapäätä tien toisella puolella olevaa Pietilän taloa. Päärakennuksessa sijaitsi kolme kammaria, sali ja keittiö sekä pihapiirissä useita ulkorakennuksia. Tulipalo tuhosi pappilan vuonna 1832. Uusi pappila päätettiin rakentaa palon jälkeen Isoturtin mäelle ryhmäkylän ulkopuolelle n. 700 kyynärää länteen päin pappilan vanhasta paikasta. Pitäjäläiset sitoutuivat rakentamaan sinne uuden päärakennuksen. Asuinrakennus 38 kyynärää pitkä, 16 kyynärää leveä ja 9 kyynärää korkea valmistui vuonna 1835. Lopen seurakunnan taloudelliset edellytykset olivat hyvät, sillä papiston virkataloissa oli metsäpinta-alaa lähes 1000 ha. Seurakuntatyön johdossa olivat kirkkoherrat. Papiston palkkaus perustui 1800- luvun puolivälin jälkeen edelleen siihen suostumukseen, jonka seurakuntalaiset olivat tehneet 23.2.1729, joka oli uudistettu rovastintarkastuksessa vuonna 1733. 1820 -luvun alussa sai kirkkoherra palkkaa tähän palkkaussääntöön perustuen seuraavasti:
Ns. kolmannysjyviä kirkkoherra sai n. 75 tynnyriä vuodessa, jolloin säterirusthollit antoivat yhden tynnyrin viljaa, puolen manttaalin tai sitä suuremmat talot 15 kappaa sekä puolen manttaalin ja sitä suuremmat talot 10 kappaa viljaa. Torpparit ja karjaa pitävät mökkiläiset voi- ja karjakymmenyksiä, mutta ei kuitenkaan viljaa. Karjattomat torpparit ja muut heidän vertaisensa maksoivat pääsiäisrahaa 24 kopeekkaa vuodessa. Lisäksi kirkkoherra sai seurakuntalaisilta vapaaehtoisia lahjoja kuten lihaa, talia, pellavia… toimituksista kuten hautaamisesta, naisten ”kirkkoon ottamisesta”. Kappalainen ei nauttinut muita palkkaetuja kuin viljaa, jota hän sai 42 tynnyriä 28 kappaa. Hänelle maksoivat puolen manttaalin talot viljaa puoli tynnyriä ja sitä pienemmät talot 10 kappaa. Sekä kappalaisella että kirkkoherralla oli vielä virkatalonsa. Myöhemmin maakauppiaatkin maksoivat papistolle siten, että kirkkoherralle maksettiin 12 kappaa ja kappalaiselle 10 kappaa.1885 papistolle maksettiin vielä tämän vanhan palkkaussäännön mukaan. Papiston vanha palkkaustapa oli Lopellakin ”sopimattomaksi tunnustettu ja tuomittu” ja se oli alituisena riidan aiheena seurakunnan ja papiston välillä.
Palkkaus uudistettiin keisarillisella asetuksella vuonna 1886, senaatti vahvisti Lopen palkkaussäännön 1892. Palkan maksaminen luonnontuotteina kuitenkin säilytettiin. Tilallisten, torpparien, liikkeenharjoittajien maksujen jälkeen kappalainen sai rahaksi mitattuna vain puolet kirkkoherralle maksetusta palkasta.
Rahapalkkaan siirryttiin Suomessa 1922, jolloin säädettiin uusi palkkauslaki. Nyt erotettiin toisistaan papille jäänyt pappila ja seurakunnan virkatalo. Lopella uuteen palkkaustapaan siirryttiin 1927. Kirkkoherran virkatalon maat otettiin 24,4 hehtaarin osuutta lukuun ottamatta seurakunnan haltuun. Kirkkoherran ja kappalaisen palkan ero pienentyi huomattavasti. Esim. 1935 kirkkoherra sai 54 000 mk vuodessa ja kappalainen 36 000 mk.
Vastuu kansanopetuksen hoidosta oli kirkolla ja näin ollen papistolla. Lukutaidon kuulustelutilaisuuksiksi muodostuivat näin ollen kinkerit. Ellei lukea osannut, painettiin pörröisestä tukasta pää pöydän alle ja sylkäistiin perään. Kinkereillä suoritettiin myös väen huuto ja käytäntö jatkui 1930-luvulle asti.
Seurakunta toimi myös siveellisen elämän valvojana. Kylän vanhimmat valvoivat siveellistä tilaa ja antoivat papistolle selvityksiä kyseisestä asiasta. 1940-luvulla vielä valittiin kylän vanhimpia.
Kirkkoraati nuhteli riitaisia aviopareja yrittäen saada sopua aikaiseksi.
Sukupuolisiveellisyys ja raittiuden noudattaminen aiheuttivat huolta seurakunnassa.
Haureus ja juopottelu oli yleinen pahe kansan keskuudessa. Kirkkoherra Tuorin muistiinpanomerkintöjen perusteella loppilaisten suurin pahe oli vuonna 1892 ”yöjuoksu ja haureus”.
Pyhäkoulutyöllä on Lopella pitkät perinteet. Vuosina 1847 -1848 organisoitiin sunnuntaikoulut 22 lukulahkoon ja niihin määrättiin saapuvaksi kaikki lapset. Pyhäkouluissa toimi opettajina ”kristillisestä rakkaudesta” kussakin 3-4 talollista, jotka eivät saaneet työstään mitään palkkaa. Vuonna 1850 Läyliäisissä kävi sunnuntaikoulua peräti 70 lasta. Opettajat valittiin lukusilla.
Kristillinen nuorisotyö aloitettiin Lopella vasta 1920-luvun lopussa.
Kirkkoherrat
Lopen seurakunnan katsotaan syntyneen vuonna 1632. Ensimmäiset pitäjänkokousten pöytäkirjat ovat Lopella 1738, mutta niitä on pidetty seurakunnan syntymisestä lähtien. Pitäjänkokousten itseoikeutettu puheenjohtaja on kirkkoherra. Niissä käsiteltiin seurakuntaan, taloudenpitoon sekä pitäjään yleensä liittyviä asioita. Säätyläiset, talolliset, käsityöläiset ja torpparit saivat ottaa osaa kokouksiin. Hallinnon sujuminen jäi riippumaan kirkkoherran aktiivisuudesta. Niinpä alettiin kehitellä suunnitelmia maallisten ja kirkollisten asioiden erottamisesta toisistaan.”Kaipasin tietoja varhaisemmilta vuosilta kirkkoherroista, mutta ilmeisesti oli vain kappalaisia, koska Loppi oli kappelina. Joku Teistä kurssilaisista voi antaa lisätietoja. Nämä alla esittelemäni kirkkoherrat löytyvät seurakuntasalin seinältä muotokuvina. Jokaisesta selvitän muutaman yksityiskohdan.”
Lopen seurakunnan kirkkoherroja olivat
Nils Berghäll (1810 -1823) perusti virkakautenaan Pappilaan useita torppia. Kuitenkin jälkeenpäin tuli todistettua, että torpista ei ollut mitään hyötyä, vaan ne olivat tuottaneet kaskeamalla vahinkoa Pappilan metsämaille.
Carl Henrik Strandbrg (1825 – 1835) lahjoitti seurakunnalle koulujyvästön 15 tynnyriä rukiilta v. 1935. Jyvästöä kasvatettiin niin suureksi, että sen vuotuisilla koroille voitaisiin palkata pappismies opettajaksi ja pitäjäläisille kuuluva osuus käytettäisiin koulutalon rakentamiseen. Kirkon rakentamishankkeen vuoksi pitäjänkokous ei lämmennyt ajatukselle.
Huom! Vastuu kansanopetuksen hoitamisesta oli kirkolla vuoteen 1860-luvulle asti.
Fredric Elers (1836 – 1852) Hänen aikanaan Lopelle kylvettiin evankelisuuden siemenet.
Elers oli evankelisen liikkeen isän Hedbergin hyvä ystävä. Evankelisuus julistaa objektiivista julistusta ja sakramentteja uskonelämän perustana.
Kunnan ja seurakunnan eron tapahtuessa Lopen kirkkoherrana oli Karl Fredrik Abelard von Qvanten (1854 -1867). Hän oli uudistusmielinen pappi, joka ymmärsi kunnallishallinnon perustamisen suuren merkityksen. Vuonna 1866 kirkkoherra toisen vaimonsa Edla Johannan kanssa lahjoittivat Lopen Seurakunnalle Heikkilän rälssitilan puustelliksi opettajalle ylhäisemmän kansakoulun perustamista varten Josef Pälsin kehotuksesta. Alkuopetus mm. sisäluku ja ”luvunlasku” ei tuolloin kuulunut kansakoulujen tehtäväpiiriin, vaan jäi edelleen kirkon hoidettavaksi ”kiertokoulujen” muodossa. Vuosikymmenien ajan rippikoulu kiertokoulun ohella jäi ainoaksi opiksi valtavähemmistölle. Pitäjäläiset ottivat tilalahjoituksen kiitollisuudella vastaan ja sitoutuivat saamaan aikaan kansakoulun Heikkilän tilalle. Koulu avattiin 7.10.1867. Rovasti von Qvanten toimi koulun johtokunnassa.
Kirkkoherraksi valittiin Henrik Erland Brander (1868 – 1875), joka oli Qvantenin tavoin evankelisen liikkeen vakaumuksellinen kannattaja. Brander tunsi itsensä vain Jumalan sanan palvelijaksi. Maailmaan nähden hän oli jyrkkä ja jopa ahdasmielinen. Hän oli kaksi kertaa naimisissa. Ensimmäisestä avioliitosta Lovisa Vilhelmina Fredriksonin kanssa syntyi poika Hjalmar Gabriel 17.10.1864, myöhemmin senaattori H. G. Paloheimo, joka isänsä muuttaessa Lopelle oli neljä vuoden vanha.
August Saxelin (1877 – 1890) oli seurakuntalaisten rakastama ja arvossa pidetty henkilö Lopella. Hän otti uhrautuvasti osaa myös maalliseen toimintaan. Hän vaikutti merkittävästi Lopen Säästöpankin perustamiseen ja toimi sen johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa kanssa.
28.5.1980 Lopen kirkko paloi salaman sytyttämänä perustuksiaan myöten, palovakuuttamatta.
V. 1881 lähtien kerättiin manttaalilta 200 mk kirkon rakennuskassaan sekä kirkkoa varten kunnallisverotuksen äänien mukaan 2 mk/henkilö. Tyttäret ja pojat joutuivat maksamaan myös. Aviovaimot olivat maksusta vapaat. Kunkin ripille käyvän miehen tuli tehdä yksi päivätyö työmaalla ja hevostyöpäiviä neljä päivää manttaalilta.
Vuosina 1984 – 1987 kannettava maksu oli puolet pienempi manttaalilta eli 100 mk. Kytäjällä tehtiin kirkkoa varten 827000 kpl tiiliä. Kirkon suunnitteli Konstantin Kiseleff. Kirkko vihittiin käyttöönsä 16.10.1887. Kirkko palovakuutettiin 20 vuodeksi, mutta vuoden 1907 jälkeen se oli vakuuttamaton.
Juho Henrik Foudila (1890 – 1918) valittiin kirkkoherraksi 93,7%:n äänimäärällä vuonna 1890. Hän oli toiminut Lopen kappalaisena vuodesta 1885 lähtien. Foudila muutti nimensä Juho Heikki Tuoriksi vuonna 1906. Hän osallistui aktiivisesti yhteiskunnalliseen toimintaan. Lopella toimi vain kaksi kiertokoulua. Hämeenlinnan piirin ylitarkastaja valitti vuonna 1905 Suomen koulutoimen Ylihallitukselle, että lukutaito Lopella kansakouluihin tulevilla lapsilla oli monilla vajavainen. Useat lapset tullessaan kansakouluun eivät osanneet kirjaimia tai numeroita. Vuoden 1893 kansakouluasetuksen mukaan lasten kansakouluun tullessaan tuli osata lukea sisältä puhtaasta. Näin ei lukutaito Lopella toteutunut. Kirkkoherra Tuori antoi asiasta selvityksen Porvoon Tuomiokapitulille perustellen seurakunnan ja kunnan suurilla menoilla, ettei kiertokouluja ollut perustettu enempää. Asia lähti etenemään. Vuodesta 1916 lähtien Lopella oli 4 kiertokouluopettajaa, joilla kullakin 5 opetuspiiriä eli yhteensä 20.
Tuori osallistui Heikkilän koulun johtokuntatoimintaan 20 vuoden ajan sekä monissa tilapäisissä kunnallisissa toimikunnissa mm. kunnantalon, kunnansairaalan sekä useiden kansakoulujen perustamista varten asetetuissa toimikunnissa. Pappilan hän teki huomattavaksi viljelystilaksi raivauttamalla lisää viljelysmaata. 1.11.1914 vakuuttamaton Lopen kirkko paloi. Sairaana oleva kirkkoherra surmattiin pappilassa sänkyynsä ampumalla 4.2.1918 loppilaisten punakaartilaisten toimesta.
Kirkonkokous oli myöntänyt kirkon palon jälkeen v. 1915 kirkonisännälle edelliseltä vuodelta tili- ja vastuuvapauden. Kirkkoherran kuoleman jälkeen korkein oikeus katsoi vuonna 1922 näin kirkkoherran yksin vastuulliseksi vahingosta ja määräsi lesken Edlan korvaamaan seurakunnalle 66 666 mk. Lopen kirkkovaltuusto päätti, että korvaussumma todella perittäisiin rouva Tuorilta. Nuijantalo oli väliaikaisena herranhuoneena paikkoja oli n. 600:lle.
Arvid Wallenius (1919 – 1925) oli pidetty ja sivistynyt kirkkoherra. Hänen aikanaan rakennettiin kirkko uudestaan. Rakentaminen lykkääntyi korvausasiain päätöstä odotellessa. Kirkkoherra asetettiin virkaan uuden kirkon vihkitilaisuudessa 19.3.1921 Porvoon hiippakunnan piispan Jaakko Gummeruksen toimesta. Maaliskuussa 1923 kirkonkellot soivat yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Tällä kertaa kirkko vakuutettiin täydestä arvostaan. Kirkko oli 6. kirkko Lopen 300 -vuotisen historian aikana.
K. V. Elovaara toimi väliaikaisena kirkkoherrana vuonna 1926 siirtyen Lopelta Rengon kirkkoherraksi. Vuonna 1926 Kangasalan urkutehtaalta hankittiin 21-äänikertaiset urut.
Emil Ferdinand Aarnio (1927 – 1941) edusti vanhanajan pappistyyppiä voimakkaine saarnoineen.
Tullessaan Lopelle hän oli jo 51 vuotias ”vanhan polven mies”. Hänestä tuli rovasti 1930 ja lääninrovasti vuonna 1933. Kirkkoherra Aarnion aikana rippikoulut olivat tiukkoja. Pääsyvaatimuksena oli koko kristinopin ulkoa osaaminen. Hylättyjen määrä oli yli 10 %. ”Heikkolukuiset” kävivät jopa rippikoulun Helsingissä, kuten seurakuntakertomuksessa todettiin.
Eipä ihme, että rippikoulu jäi elämänikäiseksi muistoksi. Kirkon alttaritaulun ”Vuorisaarna” maalasi taiteilija Kaapo Virtanen. Malleina olivat seurakuntalaisia.
Sodan jälkeen kirkkoherrat ovat olleet pitkäaikaisia, mikä on luonut edellytykset seurakuntaelämän myönteiselle kehittymiselle.
Aarne Auvinen (1943-1958) Toiseksi Lopen pappisvaalissa tuli kirjailija Lauri Pohjanpää.
Olavi Halme (1960 -1972) oli pitkäaikainen ja arvostettu ”vanhan ajan” kirkkoherra paikkakunnalla. Olivat Lopellaeläkkeelle siirtymiseensä asti.
Teuvo Vähäkylä (1969 -1973), jotka vuodetkappalaisena Kittilän pappilassa Joentakana.
(1973 -1997) kirkkoherra, rovasti ja lääninrovasti. Neljä tytärtä. Puoliso HeleAnnelilla voimakas vaikutus partiotoiminnan kehittymiseen Lopella. Jäi eläkkeelle v.1997 ja muutti asumaan Raisioon.
Raimo Nisonen (1997 – 2007). Koko perhe on erittäin musikaalisia. Lapset olivat jo ”maailmalla” Nisosten muutettua Riihimäeltä Lopelle. Puoliso Riitta oli opettajana Riihimäellä. Erittäin pidetty ja arvostettu kirkkoherra Lopella. Eläkkeelle lähtöjuhlaa vietettiin 8.4.2007. Asettuvat asumaan Karkkilaan.
Tuomas Hynynen (2007-) astuessaan virkaan 1.6.2007 hän on 28 vuotta vanha kirkkoherra, joka on opiskellut teologiaa myös Englannissa. Hän suoritti teologian maisterin tutkinnon vuonna 2002 Helsingin Yliopistossa. Hän opiskelee myös teknillisessä korkeakoulussa. Työyhteisön hyvinvointi ja toimivuus olivat erityiskysymyksiä, jonka vuoksi hän halusi kirkkoherraksi. Pappilaan Lopelle siirtyi raskaana oleva Essi-vaimo ja kolmivuotias Aura-tyttö.
4.-5.2.07 pidetyn vaalin perusteella Tuomas Hynynen sai 380 ääntä, Ulla Rosenqvist 204 ääntä ja Sirpa Viherä 67 ääntä. Äänestysprosentti oli 12,4 %, 652 ääntä.
Joentakana Kittilän pappilassa pappeja jo yli 300 vuotta vuoteen 1994.
Kylän ensimmäinen pappi Simon Ahonius asettui kuudentena kappalaisvuotenaan Kittilän uuteen pappilaan. Kuninkaallinen kirje määräsi 1.12.1693 vuosia veronmaksu kyvyttömänä olevan tilan kruunutilan kappalaisen puustelliksi. Talo sijaitsi tällöin alapuolella nykyistä Joentaan ala-astetta , Martti Pönkän talon paikkeilla. Simon isännöi Kittilää vuoteen 1718.Ahoniuksen jälkeen Joentaan pappeja olivat
- Christiern Juselius, 1722-1746
- Johan Juselius, 1747 -1777
- Kari Tectonius, 1778-1787
- Anders Johan Juselius, 1788-1802
- Ericus Radin, 1804-1811
- Anders Stigell, 1812-1827
- Carl Wilenius, 1828-1868
Vuonna 1870 tehtiin seurakunnassa päätös uuden pappilan rakentamiseksi Kittilän mäelle.
Kristian Uusitalo myi tarkoitukseen sopivan 29 kyynärän- n. 18 metriä pituisen rakennuksen 350 markan hinnasta. Rakennuksen vastaanottotarkastus oli vuonna 1871.
Uuden pappilan ensimmäinen isäntä oli Lauri Palonen (1871 -1875), Johannes Ilmanen ( 1879-1884), Juho Foudila (Tuori) (1885-1891) ja Johan Kullberg (1892-1900).
Vuodesta 1901 vappuna alkoi Kittilässä pitkä ja vakaa aika. Kappalaiseksi ja kylän omaksi papiksi tuli Bror Arthur Rudolf Dahlgren. Virkakausi jatkui 1940-luvulle asti. Sivi Dahlgren ”pastorska” oli perustamassa mm. Lotta Svärd-yhdistystä. Dahlgrenista on taltioitu terävä kommentti Lopen pommitussunnuntaista 14.1.1940. Joentaan paimen jatkoi kirkossa alttaritoimitusta, vaikka pommit ei ole kukaan muu kuin Molotov ajanut pois alttarilta”, tokaisi Dahlgren myöhemmin. Dahlgren ajoi innokkaasti rukoushuoneen rakentamista Läyliäisiin. Pastori Dahlgren oli kunnioitettu pappi, vakavamielinen ja syvästi uskonnollinen. Musiikinharrastus oli lähinnä sydäntä. Hän kuoli 1943.
Kappalaiseksi tuli 1945 Kari Porra suoraan sotilaspapin tehtävistä. Virkaanastujaisista on Kittilän mäeltä muistikuva. Piispa Elis Gulin oli yöpynyt Kittilässä ja kun aamulla oltiin lähdössä kirkkoon, vihittävä pastori ihmetteli, miten kärryille sovitaan. ”Kyllä hyvin sovitaan. Sinä ajat, minä istun ja Aune tulee minun syliini.” Ja niin mentiin kirkolle, kertoo muistitieto. Kari Porra Aune-vaimonsa kanssa asui Kittilässä vuoteen 1954 asti.
- Eino Lehtisaari , 1954 -1958
- Matti Nevalainen, 1958
- Jukka Lehtinen, 1959 -1962, jonka jälkeen Lopen keskikoulun I rehtori ja myöhemmin siirtyi kouluhallituksen virkamieheksi.
- Aulis Alanko, 1962 -1968, myös konsertoiva yksilaulaja.
- Eero Lumijärvi , 1968-1969
- Teuvo Vähäkylä, 1969-1973, kirkkoherrana vuoteen 1997.
- Juha Pihkala, 1973-1978, Tampereen hiippakunnan piispa 1.1.1997 lähtien.
- Lassi Kontula, 1978-1984
- Tapio Pastila, 1984-1994
Kittilän pappila myytiin yksityiseen käyttöön 1990-luvun toisella puoliskolla.
Paikallisoppaaksi Lopella, koonnut Mirja Peltovuori 9.4.2007
