Pronssi- ja rautakausi Lopella
1. Pronssi- ja rautakausi nykyisen Suomen alueella
Pronssikaudeksi luetaan aika noin vuodesta 1500 ennen ajanlaskumme alkua vuoteen 500 eaa. Pronssikautta seurasi rautakausi, jonka ajatellaan jatkuneen aina keskiaikaan asti eli Suomen alueella noin vuoteen 1200 jälkeen ajanlaskun alun. Rautakausi jaetaan roomalaiseen rautakauteen (n. 500 eaa – 400 jaa.), kansainvaellusaikaan (n. 400 – 600 jaa), merovingiaikaan ( n. 400 – 600 jaa.) ja viikinkiaikaan (n. 800 – 1050 jaa.), minkä jälkeen seurasi ristiretkiaika (n. 1050 – 1300), joka on jo historiallisen ajan taitetta kristinuskon vallatessa alaa Suomessa.Kivikauden lämpimän ajanjakson jälkeen ilmasto viileni; pronssikaudella Suomen alueella vallitsi vaihteleva ilmasto ja rautakaudella varsin viileä jakso. Tänä aikana mm. kuusi levittäytyi koko Suomen alueelle. Ilmaston viileneminen aiheutti ilmeisesti sen, että Suomen alueen väestö pieneni ja joka tapauksessa elinolot muuttuivat vaikeammiksi. Kylmenemisen vaikutus asutukseen oli sisämaassa pienempi kuin rannikolla, koska rannikkoalueilla maanviljelyksen merkitys oli suurempi, kun taas sisämaassa ihmiset elivät enimmäkseen metsästyksen ja kalastuksen varassa.
Pronssikaudella hautaustavaksi tulivat hiidenkiukaat. Hiidenkiuas eli pyöreä tai pitkänomainen kiviröykkiö on maastossa selvästi havaittavissa ja siten metallikauden asuinpaikkoja ja esineistöä on kivikauden kohteita helpompi löytää. Pronssikaudelta aivan rautakauden loppupuolelle esiintyy Suomessa rinnakkain polttohautausta ja polttamatta hautaamista ja hautaan laitettiin vainajan mukaan tarve- ja koriste-esineitä, joita ei poltettu. Haudat sijoitettiin varsinkin aluksi korkeille paikoille, kallioille tai soraharjuille. Kristinuskon myötä hautaan ei enää laitettu esineistöä vainajan mukaan. Haudoista löydetyt esineet antavat paljon tietoa pronssi- ja rautakausilla käytössä olleista materiaaleista ja työ- ja elintavoista.
Kuten kausien nimetkin kertovat, pronssi- ja rautakaudella ihmiset oppivat jalostamaan ja käyttämään metallia. Pronssiesineet ovat enimmäkseen Suomeen tuotuja ja aikakauden alussa ne olivat tarvekaluja, aseita ja työkaluja. Myöhemmin metallista alettiin Suomessakin valmistaa myös solkia, nappeja ja koruja. Myös ensimmäiset Suomesta löydetyt kammat ovat pronssikaudelta. Rautakaudelta on merkkejä siitä, että rautaa opittiin valmistamaan järvimalmista ja siten rautakauden asukkaat tulivat metallin osalta aiempaa omavaraisemmiksi. Koska Lopen alueella on järvissä ollut merkittäviä järvimalmiesiintymiä, se varmasti lisäsi Lopen kiinnostavuutta asuinalueena jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina.
2. Pronssi- ja rautakautiset löydöt Lopella
Havaintoja pronssikauden asutuksesta on Lopella saatu useammastakin kohteesta. Hunsalan alueelta on löydetty viljan siitepölyä, jonka perusteella arvellaan Hunsalassa harjoitetun maanviljelystä jo pronssikauden alussa. Pronssikauden aikaista keramiikkaa on löydetty Lopelta Karhumäeltä ja Saukonnokasta, josta on löydetty myös pronssi- ja rautakausien taitteeseen ajoittuvaa keramiikkaa.Nykyisen Lopen alueelta on tehty kolme rautakautista kalmistolöytöä minkä lisäksi on useita muita alueita, joilla on rautakauteen viittaavia kiviröykkiöitä tai joilta on tehty yksittäisiä esinelöytöjä. Lisäksi voidaan ajatella, että vaikka kaikilla kivikautisilla asuinalueilla ei asutus olisikaan jatkunut pronssi- ja rautakaudella, Lopen alue on varmasti ollut jatkuvasti käytössä metsästys- ja kalastusalueena myös kivikauden ja historiallisen ajan välisenä aikana.
Ilomäki, Launonen
Ilomäestä löydettiin vuonna 1884 perunamaasta miekka, hopeakoristeinen keihäänkärki, sirppi ja hevosen kuolaimet. Alueella uskotaan olleen viikinkiaikainen kalmisto. Vaikka alueella suoritettiin useita kaivauksia vuonna 1893 ja uudelleen 1989, varsinaista kalmistoaluetta ei pystytty paikallistamaan. Arvellaan, että kalmisto on sijainnut paikalla olleen torpan tai sen pihapiirin alueella ja se olisi tuhoutunut torpan rakennustöiden aikana. Löytö on ajoitettu viikinkiajalle, jolloin alueella on ilmeisesti ollut pieni kylä. Kolme kilometriä länteen Ilomäestä on Launosten kartanon viljamakasiinin kiven raosta rautainen keihäänkärki. Mitään merkkejä asutuksesta ei tällä alueella ole kuitenkaan löytynyt. Kuvia löydetyistä esineistä on mm. kirjassa Esihistorian pauloissa.Makasiinimäki, Riihisalo
Kaartjärven itärannalla vanhan Salon kartanon mailla on Lopen tutkituin esihistoriallinen kohde, rautakautinen kalmisto- ja asuinalue sekä uhrikivi. Alueella on kymmenittäin kiviröykkiöitä, maan ja kivensekaisia kumpuja ja purettuja kiviröykkiöitä. Alueen löydöt on ajoitettu rautakauden puolivälistä viikinkiajalle (n. 600-luvulta 1000-luvulle) ulottuvaan ajanjaksoon. Alueelta on löytynyt rautakautista käyttökeramiikkaa, rautaveitsi ja rautakuonaa, viljan jauhamiseen käytetty kivi sekä kaksi korua (rapusolki ja kaulaketjun palanen), joista Kalevalakoru Oy on valmistanut korut.Kaartlammella tehdyn siitepölyanalyysin mukaan alueella on kaskettu ensimmäisen kerran jo ajanlaskun ensimmäisellä vuosisadalla ja pysyvää maanviljelystä paikalla lienee harjoitettu rautakauden lopulta lähtien.
Pälsi
Pälsin tilan alueelta läheltä Sajaniemeä on tehty lukuisia löytöjä, jotka kertovat asutuksesta metallikauden alkuajoilta asti. Alueelta on löytynyt saviastian paloja, joiden arvellaan olevan peräisin hautauksesta. Erityisiä löytöjä alueella ovat myös kolme kuppikiveä. Yksi kivistä on merkitty kyltillä, tässä kivessä on 14 uhrikuoppaa. Toinen, tien reunassa sijaitseva kivi, on pieni, siinä on vain yksi kuoppa. Alueella tiedetään olleen myös kolmas uhrikivi, jossa on ollut myös ns. miekanhiontauurre, mutta tämä kolmas kivi on hävinnyt.Muita merkkejä pronssi- ja rautakaudesta
Antinniemellä Kaartjärven rannassa on maastossa havaittavissa useita kymmeniä kiviröykkiöitä, joista monet ovat kookkaampia kuin Riihisalossa tutkitut. Antinniemestä lounaaseen, Antinnokka-nimisellä alueella on 16 kiviröykkiötä, joista ainakin joidenkin arvioidaan olevan rautakautisia hautaröykkiöitä. Antinnokasta on löytynyt runsaasti merovingi- ja viikinkiaikaista keramiikkaa. Tutkimattomia kohteita, joiden kiviröykkiöt tai muut kivirakennelmat saattavat juontaa juurensa rautakaudelle asti, on mm. Tevännöllä Terrinmäellä ja Laihuan rannassa olevalla Huisunlinnan alueella, Läyliäisten Metsä-Soukissa, Lopenkylän Vahteristossa sekä Hunsalan Seppälässä. Lopen kirkonkylän alueelta on tehty myös rautakautisia irtolöytöjä, joiden perusteella voidaan arvioida, että alueella liikuttiin paljon jo rautakaudella. Vanhan kirkon alapuolella kulkevan tien alueelta on löydetty tummatulikukkaa, joka viittaisi asutukseen tai ainakin ihmisten liikkumiseen alueella jo esihistoriallisella ajalla.Härkätie
Hämeen Härkätie, joka kulkee Hämeen linnasta Turkuun, kulkee pienen matkan myös Lopen alueella. Härkätien on arveltu syntyneen jo viikinkiajan lopulla, vuosisatojen 800 – 1000 aikoihin ajanlaskumme alun jälkeen. Härkätie on täydentänyt vesistöjen kautta kulkevia matkareittejä nimenomaan eteläisen länsirannikon suuntaan.Paikannimien kertomaa
Alueen nimistön perusteella on tehty arvioita siitä, mistä asukkaat aikanaan Lopen alueelle muuttivat. Alueen vedet laskevat moneen suuntaan ja arvellaan, että monelta suunnalta ihmiset kulkivat vesistön yläjuoksulle, eräalueidensa etäisimpään kolkkaan, sen loppeen, loppuun. Toisaalta alue oli erinomainen tukikohta, josta kauppaa saattoi käydä Kokemäenjoen vesistön suuntaan tai etelään, Varsinais-Suomeen päin.Kallenautio esittää kirjassaan Lopen historia I, että Lopen alueen alkuperäinen asutus olisi ollut lappalaisia, jotka olisivat tulleet Suomen alueelle pronssikaudella. Jäänteenä tästä on paikoin Lopella hyvinkin runsas Lappiin kytkeytyvä nimistö (mm. Vojakkala, vs. Ylitornion Vojakkala). Kallenaution mukaan Lopen ja Rengon alueella asui lappalaisia uusien tulijoiden rinnalla aina keskiajalle asti.
Kallenautio arvioi, että Salon kylän rautakautinen asutus olisi tullut Karjaan, Tenholan ja Karjalohjan suunnasta Varsinais-Suomesta sisämaahan. Monet Pohjois- ja Länsi-Lopen paikannimet muistuttavat varsinaissuomalaisia paikannimiä (esim. Nousiaisten Topoinen vs. Topeno; Kalannin Pilpola vs. Pilpala; Kalannin Tevaluoto vs. Teväntö; Raision Michel Hinzala vs. Hunsala jne.) Itä-Lopen alueen asutus olisi puolestaan alkujaan ollut Janakkalan alueen Vanajan vesistön ihmisten eräaluetta, jonne väki olisi muuttanut pohjoisesta. Tätä väitettä tukevat mm. monet Itä-Lopen paikannimet ja talojen nimet, joille on vastineita Hauhon ja Janakkalan suunnalla. Useat paikannimet viittaavat metsästykseen (esim Kalamaja, Majanummenoja, Hirvijärvi, Peura, Kaurisniemi) ja siihen, että alue on aluksi ollut muualla asuneiden ihmisten metsästysalue ja vakinainen asutus syntyi paikalle vasta myöhemmin.
Seuraavassa muutamia nimiä ja Kallenaution selitys niiden synnylle:
- Kesijärvi = paikka, jonne kesällä tultiin pohjoisesta kalastamaan ja metsälle
- Launonen à (kantasana) launa = saalis, tulos
- Sajaniemi à (kantasana) saitto, saikka, saika = järven pohjaan lyöty merkkipuu, tanko
- Pilkutin à (kantasana) pilkka = rajamerkki
- hankalammi à hangasaita = peuranpyynnissä käytetty aita, keskiajalla raja-aita
- Teväntö à (kantasana) teva = uroshirvi
Lähteet
Kirjat
- Huurre, Matti. 1995. 9000 vuotta Suomen esihistoriaa. Otava, Keuruu.
- Kallenautio, Jorma. 1976. Lopen historia kunnallisen itsehallinnon aikana I. Lopen kunta, seurakunta ja manttaalikunta. Hämeen Kirjapaino Oy, Tampere
- Matiskainen, Heikki ja Ruohonen Juha. 2004. Esihistorian pauloissa. Riihimäen kaupunginmuseo, EAKR Tavoite 2-ohjelman projekti ”Esihistorian pauloissa”. Karisto, Hämeenlinna
