Orimattila-projekti estradikunnossa

Sain elokuussa 2014 pelimanniystävän kautta huonokuntoisen, pienen Orimattilan kansallispuvun käsiini. Vanhan maalaistalon vintin tyhjennykseltä löytynyt puku oli menossa roskalavalle. Heti puvun nähtyäni välähti mielessäni kuva japanilaisesta avainviulua soittavasta ystävästäni tässä puvussa Kaustisella.



"Laita reilusti marseillesaippuaa"
Purin ja pesin heti. Paljon reikiä, suurin oli  kämmenen kokoinen reikä lantiolla, loimetkin poikki, aivan liian suuri parsittavaksi. Onneksi oli lähellä saumaa, sain poistettua, kun kavensin helmaa parikymmentä senttiä. Poistetusta palasta sain hyvää parsinlankaa tähän, lankaa riitti ystävänkin perintöpukuun.






Tarkoitukseni oli parsia ja koota puku jo talven aikana, mutta viime maanantaina Kaustiselle lähdettäessä puku oli edelleen palasina. Kolme käsityötaitoista naista samassa autossa, matkaa noin 400 kilometriä. Otin pukuprojektin matkaan. Sain ystävät puhuttua mukaan parsintatalkoisiin, harjoiteltiin vuorotellen taideparsintaa, ompelusilkillä liivin reikiä ja hameen reikiä alkuperäislangoilla. Yksi ajoi, toiset parsivat.

Kaustisen Kansallispukuklinikalla ommeltiin ja viimeisteltiin maanantai-iltana Vanajaveden Pelimannien käsityötriolla. Klinikalta löytyi silityspaikka ja ompelukone + innostunutta ja innostavaa asiantuntija-apua. Hameen vyötärö on alkuperäisissä mitoissa, vyötärönauhakin on alkuperäinen, tosin ilman luita ja hiukan uudessa asettelussa, kiinnittimenä kolmen hakasen sijasta nappi ja lankasilmu. Hapertumassa ollut tasku tuettiin pellavakankaalla, toimii koristeena umpeen ommeltunakin.

Puku tuli käyttökuntoon hyvissä ajoin maanantai-iltana, ensimmäinen keikka oli vasta tiistaina iltapäivällä.
Tämän verran jäi osia yli.

Chihiro kunnostetussa Orimattilan puvussa kansallispukuklininkalla,
sylissä hänellä on itse rakentamansa avainviulu.
Aika hyvä oli viime elokuun visioni, tosin toteutui vielä hienompana :)

Chihiro & Orimattila, Kirsi & Kuortane
Pienenpieni Kuortaneen paita yhdistettiin täksi kerraksi Orimattilaan.
Tuunatut puvut ja tyytyväiset pelimannit
Vanajaveden Pelimannien keikalle lähdössä tiistaina iltapäivällä.
Klinikkakuvat: Tuula Pärnänen.

Mainiolla mielellä jälleen. Oikeastaan tämä taisi olla ensimmäinen trashion-tekeleeni, kun Orimattila oli jo lähes roskalavalla, vaikka päätyikin liki alkuperäiseen muotoonsa.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Annis-huivi suomeksi / Annis shawlette in Finnish (design Susanna IC)

Lankaa ja vielä yhdet kulmikkaat puikot

Nypläyksiä ja kansallispukuraitaa