Syyslehtisukat / Autumn leaves socks

Syksyn lehdet hyppäsivät puista suoraan mun sukkiini :)
Vuorelman Veto -langassa oli aivan täydellinen sävy. Ihana lanka kaikin puolin. Menekki oli 87 grammaa. Magic loopilla ihan perinteiseen suuntaan KntiPro 3,0 mm pyöröillä tein, siis molemmat sukat kerralla, samassa vaiheessa kumpikin, kesken tai valmiit. Kantalapun reunasilmukoiden poiminnassa apupuikkona oli 3 mm palmikkopuikko, kun reissulle ei muuta sattunut mukaan. Aloitukseksi kudoin kolme kerrosta 4,0 mm kanttisilla (vastaa 3,5 mm pyöreitä) sukkapuikoille, ei kiristä sukan suu. Koko on 40G. Malli on Oi ihana toukokuu, Tiina Kuun ohje. Kantalapun tein puolipatenttina ja 6 krs ohjetta korkeammaksi. Kantalapun reunoista poimin silmukat niin, että hulpioreuna jäi päälle (polvareista lähtien olen Kottbyn ohjeella tehnyt). Kärkeen nauhakavennus, jonka silmukoin vaakasuuntaa.

Puikot ovat olleet levossa pitkään, hiljalleen heräillen takaisin lankojen maailmaan. Pelimannihommat vievät edelleen: lokakuun alussa Lokakuun loiskeita koko viikonloppu Lappajärvellä, viime viikonloppuna irlantilaisen kansanmusiikin kurssilla Järvenpäässä ihan uutta oppimassa, tänä viikonloppuna kaksi juhlakonserttia, lauantaina juhlitaan soittaen harmonikansoittajia Heinolassa ja sunnuntaina laulaen paikallista mieskuoroa omalla kirkonkylällä.

Autossa on talvitassut alla. Uudet sukat. Muutama kirja odottamassa syysloman alkua - loman, jolle ei ole mitään virallista ohjelmaa suunniteltuna! Loma saa tulla. Ja talvi.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lankaa ja vielä yhdet kulmikkaat puikot

Toiset polvarit

Ootko neulonut vasenkätisesti?